1. päivä: Pohjalla (0/1)

Mielessäni kävi muutama viikko sitten eräs idea, joka palasi jälleen mieleeni Suomi24 -keskustelupalstan innoittamana, ja kai se sitten on perustettava oikein blogi narsismini tyydyttämiseksi. Ellien kuuluisa sarjagigolo, etova Teppo M löi vetoa siitä, että hän kykenee kellistämään 100 naista vuoden aikana. Minä lyön vetoa, että en pysty voittamaan edes yhden ainoan tytön sydäntä vuoden aikana. Tämä tarkoittaa siis oikeaa seurustelusuhdetta joko ennen 8.7.2009 tai niin, että jos tuona päivänä seurustelen mutta suhde on kestänyt alle kuukauden, saan lisäpäiviä kunnes kuukausi tulee täyteen, tai suhde kariutuu. Mitään yhden yön panoja en laske tässä tapauksessa voitoksi; vaikka ne ovatkin minulle lähes yhtä mahdoton tavoite, en erityisemmin halua sellaista.

Lisäksi tässä on sellainen ongelma, etten tiedä mistä löisin vetoa ja kenen kanssa. Ehdotuksia otetaan vastaan, kunnes keksin jotain.

Koska mitään kaatoja en voi, ja jos niitä olisikin niin en haluaisi, täällä luetella, niin pitää myös keksiä jotain muuta sisältöä kuin tämä aloitusmerkintä ja vuoden päästä seuraava, blogin lopettava merkintä. Ajattelin sen sijaan keskittyä siihen, mitä olen tehnyt itseni hyväksi. Mieluiten päivittäin.

Alemman tason miehenä päällimmäiset ongelmani ovat seuraavat:

1. Kehno fyysinen kunto ja ylipaino (edellisessä mittauksessa 96 kiloa, ja olen vain 175 senttiä pitkä - hyvä on, plösö mikä plösö).
2. Kehnot small talk -taidot ja ujous.

Ongelmia on muitakin, mutta tuosta lähdemme liikkeelle, ja ne lienevät joka tapauksessa ne pahimmat seikat, jotka olisi pikimmiten korjattava. Olen tosin sitä mieltä, että ujous sinänsä ei ole vika, mutta sen yli olisi kyettävä pääsemään tarpeen vaatiessa. Jos muuten häviänkin "vedon", olen silti voittaja, jos onnistun edes toista em. seikoista parantamaan. Ylipaino haittaa muutenkin, ja huono rupatteluvalmius taas aiheuttaa kiusallista hiljaisuutta.

Vaikka opiskeluajat - jolloin useimmat tuntemani "toivottomat tapaukset" viimeistään pariutuivat - opiskelijan vapauksineen ovat takana, pidän hyvänä sitä, että pääsin valmistuttuani melko suoraan töihin. Ilmiselvien hyötyjen lisäksi siellä voi harjoittaa rupattelutaitoja. Kohtuullisen tiivis työyhteisö tarjoaa siihen ihan hyvän tilaisuuden joka päivä. Valitettavan usein keskustelu menee minun osaltani joko hiljaiseksi sivustaseurannaksi, tai kahdenkeskiseksi kiusalliseksi hiljaisuudeksi. Parhaani yritän, mutta aina en keksi puhuttavaa. En kehtaa itsestänikään kertoa - tuntisin oloni varmasti itsekeskeiseksi, jos ryhtyisin selostamaan jostain, mitä itse olen tehnyt ja mikä ei välttämättä toisia kiinnosta - joten yritän virittää keskustelua kysymällä toiselta mieluummin jotain. En tänäänkään ollut hyvä siinä, mutta yritin varmastikin jokaisen työkaverini kanssa.

Lisäksi tervehdin aamulla töihin mennessäni ja iltapäivällä sieltä lähtiessäni vastaantulleita. Juttelin hetken jopa erään vieraamman naishenkilön kanssa. Aamulla lisäksi tervehdin rappukäytävässä jotain naista - oletin, että hän asuu tässä. Hölmistyneeltä näytti, mutta mutisi hän kai jotain takaisinkin minun kiiruhtaessa pyörävarastoon.

Muuten olin laiska. Kotiin päästyäni kävin pari kertaa kaupassa, luin parvekkeella kirjoja, join olutta ja söin lakritsia. Ruokailutottumukseni ovat parantuneet kuluneen vuoden aikana reilusti, mutta kyllä ne silti jättävät toivomisen varaa etenkin, kun pitäisi vähän laihtuakin. Kaupasta ostin kyllä urheilushortsit. Ne käyvätkin hyvin näin kesällä lenkeille (olen yrittänyt käydä säännöllisesti, mutta nyt viimeisen kuukauden aikana ote pääsi lipsumaan). Ennenkaikkea ajattelin kokeilla jälleen kerran sitä kuntosalia, kun pääsisin ilmaiseksi. Opiskeluaikoina en koskaan yrityksistä huolimatta innostunut niistä.