Tänään en tehnyt mitään erityistä ahdinkoni lievittämiseksi. Kävin kyllä 9 kilometrin lenkillä, mutta mitäpä se auttaa. Niin sanotut lihakseni kyllä ovat aiheuttaneet kipua ja tuskaa koko päivän - vaihteeksi on siis sellainen tunne, että ikään kuin olisi tehnyt jotain fyysisesti vaativaa. Mutta siis lenkin lisäksi en tehnyt mitään, paitsi passiivisesti harjoittelin niitä rupattelutaitoja työkavereiden kanssa heidän tietämättään. Epämukavasti ja täysin sattumalta - siis ilman mitään aloitetta minun taholtani - tuli puheeksi seurustelut ja se, mitä esimerkiksi minun tyttöystävärintamalleni kuuluu. Sinänsä positiivista, että joku kuitenkin kuvittelee minulla saattavan olla jonkinlaista vipinääkin. Totesin rehellisesti mutisten, että hiljaista on.
Koska muutakaan asiaa ei tänään ole, voisin vähän kitistä yhdestä asiasta, joka tässä alempitasoisuudessa ottaa välillä kupoliin. Kyllähän minäkin nimittäin sen ymmärrän, etteivät ainakaan vakavastiotettavat parisuhteet ole kellekään mikään itsestäänselvä elämän suoma etu, ja että sen eteen joutuu ilmeisesti tekemäänkin jotain. Meille alempitasoisille paukutetaankin jatkuvalla syötöllä kalloihin, että on suorastaan lottovoitto, jos löytää edes jonkun.
Hyvä on, arvio kuulostaa uskottavalta. Koska täällä pääkaupunkiseudulla sinkkusukupuolijakauma on ymmärtääkseni melko tasaisen, ellei jopa hieman miesten eduksi, voidaan olettaa, ettei se vaikuta heteromiehen (ja siis myöskään alempitasoisen miehen) pariutumistodennäköisyyteen mitenkään. Näin ollen voidaan lähteä liikkeelle lottovoittotodennäköisyydestä. Oletan muuten, että lottovoitto tarkoittaa nimenomaan 7 oikein täysosumaa. Tällöin pariutumistodennäköisyys on noin yksi viidestätoistamiljoonasta. Pitäisi siis tutustua 15 miljoonaan ihmiseen. Hyvä on, tämä ei edelleenkään ole ristiriidassa sen kanssa, miltä tilanne minusta vaikuttaa. Kuitenkin kummasti ihmiset löytävät jo hyvin nuorina - viimeistään opiskeluvuosinaan - (ensimmäisen) pitkäaikaisen kumppaninsa. Niin käy etenkin niille, jotka ovat alempitasoisia neuvomassa realiteeteistä. Ja se tässä riepoo: miten on mahdollista, että "kaikille muille" sattuu näitä lottovoittoja jopa useamman kerran elämässä?
En minä sitä itke, ettei täysosumaa satu juuri minun kohdalleni. Viidestätoistamiljoonasta tavatusta naisesta on vielä jäljellä noin 14 999 995.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
"Tänään en tehnyt mitään erityistä ahdinkoni lievittämiseksi. Kävin kyllä 9 kilometrin lenkillä, mutta mitäpä se auttaa."
Haistanko lievää itseivaa? Kyllähän 9 km raittiissa ilmassa vaikuttaa positiivisesti mielialaan ja säännöllisesti toistettuna myös kuntoon.
Ensimmäisestä merkinnästä:
"Minä lyön vetoa, että en pysty voittamaan edes yhden ainoan tytön sydäntä vuoden aikana."
Mikäs veto se sellainen on, jonka voi voittaa tekemättä mitään :)?
t. lukijasi vuodesta 2004
Olen tässä koko vuoden tehnyt lenkkejä - tosin kesäkuussa jäi kieltämättä vähän retuperälle - enkä oikein huomaa mitään muutosta. Tosin useimmiten ne ovat olleet vain 6-8 kilometrin lenkkejä, muutaman kerran vähän pidempi.
En ole vielä itsekään päässyt selville vetoni luonteesta. Ehkä vedon voiton pitäisi olla rangaistusluonteinen? Jos voitan, joudun maksamaan jollekin tai tekemään jotain epämiellyttävää. Mutta mitä, en tiedä. On tässä vuosi aikaa päättää!
Lähetä kommentti