26. päivä: En ainoastaan puhunut (0/1)

Minulla oli siis eilen eräänlaiset ei-treffit. En tiedä, pitääkö tässä sitten rehellisyyden nimessä alkaa kyseenalaistamaan omaa alempitasoisuuttakin, aika kun kului sangen nopeasti, enkä ollut edes tuppisuuna koko aikaa, vaan välillä olo oli kuin olisin sosiaalisilta kyvyiltäni miltei normaali, eikä toinen näyttänyt edes haukottelevan koko aikaa. (suutelin muuten elämäni kolmannen kerran)

Foorumeilla väitetään taas vakavina ja ylempitasoisen omahyväisinä, että ATM:n ongelma on huono itsetunto. Jos nyt jätetään huomiotta se, että koko termi tuntuu nykyään lähinnä sanamagialta ainakin sikäli, että sitä käyttävät eivät tunnu puhuvan oikeasta itsetunnosta, vaan pintapuolisesta itsevarmuudesta, olen sitä mieltä, että voidakseen harjoittaa ATM-aktivismia ei itsetunto voi olla kovin heikko. Naisasioissaan huonosti menestyvällä voi olla aidostikin huono itsetunto, mutta luulisin tällaisen henkilön ennemminkin kieltävän kärkkäästi moisen terminologian naisilta saatavan hyväksynnän toivossa, sillä jokaiselle on selvää, miten vihaisia tunteita markkina-arvoteoria arkisimpana ja epätieteellisimpänä varianttinaankin nostattaa.

Toinen turhankin usein esiintyvä väite on se, että meille kelpaisi vain erittäin rintavat epätodellisen kauniit supermissit. Näiden väitteiden falsifiointi on kuin tuuleen huutaisi; viiden minuutin päästä on seuraava huutamassa, että meillä on huono itsetunto ja ettei ole ihme, kun jäämme yksin, kun meille kelpaavat vain huippumallit. Tämän vuoksi atm-problematiikasta keskusteleminen asiaan vihkiytymättömien kanssa tympäisee välillä kovasti. Mutta nämä pohdinnat nyt ovat toissijaisia, olen vieläkin shokissa.