Noin 65. päivä: Loppu (1/1)

Tämä taas todistaa, etten minä onnistu missään. En edes epäonnistumisessa. Olemme tunteneet jo yli kuukauden (no, onpa hurjaa, mutta joka tapauksessa), olemme tavanneet muutamia kertoja ja viettäneet kokonaisen viikonlopun yhdessä, hänen luonaan. Vaikka en tiedä, onko tämä virallisesti vielä seurustelusuhde, olen henkilökohtaisesti kuitenkin sillä kannalla, että tässä vaiheessa pettäisin jos hairahtuisin toiseen naiseen. Näin ollen vaikka suhteemme kuivahtaisi kokoon seuraavassa silmänräpäyksessä, julistan minut vetoni häviäjäksi. En tainnut koskaan sopia vedon yksityiskohdista. Luulin, että minulla olisi koko vuosi aikaa.

Lopetin aikoinaan blogini, koska kyllästyin siinä käsiteltyyn tematiikkaan. En kuitenkaan pystynyt pysymään aiheesta erossa, joten perustin tämän blogin. Nyt minua tympii aihepiiri (paitsi Suomi24:ssä on mukava julistaa MATin sanaa) että tämä blogi, eikä minusta ole mitään mieltä kirjoittaa samoista asioista ylemmältä tasolta, vaikka en sinne kuuluisikaan (en ole huomannut muiden naisten kiehnäävän kimpussani, jotta voisin tasonsa tuntevan YTM:n tavoin hätyytellä heitä).

Niin että ei tarvitse ihmetellä, jos en kirjoita.

P.S. Mitään ihmetekoja en tämän saavutuksen eteen tehnyt, vaan kyseessä oli se tavallinen: "tapasimme" ensin eräällä palstalla, sitten sähköpostittelimme, sitten tapasimme oikeasti. Ensimmäinen tapaaminen nyt vain päättyi suudelmiin, vaikka olin normaali itseni: änkyttävä, tilanteesta hämmentynyt ja vaikeuksissa keksiä jotain järkevää sanottavaa. Ehkä se taika oli vaan siinä, että molemmat yrittivät tehdä itseään tykö, eikä toinen odottanut toisen pyöräyttävän toisen sukkia jalassa häikäisevällä olemassaolollaan - eli nainen sattui olemaan sitä mukavaa tyyppiä, joka ei odota miehen olevan hoviviihdyttäjä ja vastuussa kaikesta tekemisestä ja puhumisesta (eli minun ei odotettu olevan ns. ADHD-klovni - Suomi24:ssä joku keksi tällaisen hauskan ja hyvän termin kuvaamaan eräänlaista YTMää).

34. päivä: Seli seli ja vali vali (0/1)

Tämä blogi ei nyt ole ottanut tuulta alleen ihan niin kuin olin tarkoittanut. Olen ollut tyytymätön juttujen tasoon nyt muutenkin, mutta kaiken lisäksi lähdin siitä olettamuksesta, että tulevat 365 päivää olisivat alempitasoisuuden aallonpohjan riemujuhlaa, eikä sekään näytä nyt onnistuvan. Vaikka tietysti on ihan liian aikaista julistaa vetoa hävityksi, mutta ei se nyt hyvältä kuitenkaan näytä.

Nyt on päivän reissusta niin väsy, ettei jaksa oikein muuta. Sen verran vaan ajattelin vielä, että kuten olen joskus aiemmin arvellut, omien nykyisten ihmissuhteiden käsittely blogissa on iljettävää. Palataan asiaan sitten, kun jaksan kirjoittaa muusta tai olen pilannut kaiken.

26. päivä: En ainoastaan puhunut (0/1)

Minulla oli siis eilen eräänlaiset ei-treffit. En tiedä, pitääkö tässä sitten rehellisyyden nimessä alkaa kyseenalaistamaan omaa alempitasoisuuttakin, aika kun kului sangen nopeasti, enkä ollut edes tuppisuuna koko aikaa, vaan välillä olo oli kuin olisin sosiaalisilta kyvyiltäni miltei normaali, eikä toinen näyttänyt edes haukottelevan koko aikaa. (suutelin muuten elämäni kolmannen kerran)

Foorumeilla väitetään taas vakavina ja ylempitasoisen omahyväisinä, että ATM:n ongelma on huono itsetunto. Jos nyt jätetään huomiotta se, että koko termi tuntuu nykyään lähinnä sanamagialta ainakin sikäli, että sitä käyttävät eivät tunnu puhuvan oikeasta itsetunnosta, vaan pintapuolisesta itsevarmuudesta, olen sitä mieltä, että voidakseen harjoittaa ATM-aktivismia ei itsetunto voi olla kovin heikko. Naisasioissaan huonosti menestyvällä voi olla aidostikin huono itsetunto, mutta luulisin tällaisen henkilön ennemminkin kieltävän kärkkäästi moisen terminologian naisilta saatavan hyväksynnän toivossa, sillä jokaiselle on selvää, miten vihaisia tunteita markkina-arvoteoria arkisimpana ja epätieteellisimpänä varianttinaankin nostattaa.

Toinen turhankin usein esiintyvä väite on se, että meille kelpaisi vain erittäin rintavat epätodellisen kauniit supermissit. Näiden väitteiden falsifiointi on kuin tuuleen huutaisi; viiden minuutin päästä on seuraava huutamassa, että meillä on huono itsetunto ja ettei ole ihme, kun jäämme yksin, kun meille kelpaavat vain huippumallit. Tämän vuoksi atm-problematiikasta keskusteleminen asiaan vihkiytymättömien kanssa tympäisee välillä kovasti. Mutta nämä pohdinnat nyt ovat toissijaisia, olen vieläkin shokissa.

23. päivä: Puhuin naiselle (0/1)

Katselin tänään kateellisena etäältä, kun muuan puolituttava jutteli työpaikkaruokalassa etäämpänä kauniin tyttösen kanssa. Tajusin taas oman paikkani lisäksi vajavaisuuteni - tai siis ovathan kummatkin seikat olleet kristallinkirkkaina mielessäni tähänkin asti, mutta välillä erehdyn pitämään itseäni kehityskelpoisena. En tiedä, johtuuko mykkyyteni siitä, että luen (pitäisikö siis vaihtaa Helsingin Sanomain tilausta koskemaan myös arkipäiviä?) ja ylipäätään kulutan aktiivisesti kulttuuria liian vähän, vai olenko vain tyhmä? Onkohan jossain sittenkin niitä rupattelukouluja, jos ei päivittäin naljailu työkavereiden kanssa riitä? (Sitäpaitsi työkaveritkin ovat minua selkeästi vanhempia, ja kiinnostavat puheenaiheet eivät siis välttämättä sovi aina yhteen).

Tänään annoin kauniin tytön kusettaa minut ostamaan jotain. En hennonnut kieltäytyä - sitäpaitsi, kaitpa sitä on käytettävä inhasti tilaisuus hyväksi, ja saada nähdä edes kerran tytön hymyilevän minulle, vaikkakin sitten valheellista, vampiristisen provikanhimoista hymyään. Luultavasti häntä joka tapauksessa inhottaa koko tapaus - luulen, että hän kuvittelee minun kiihottuneen hänestä, ja että tilasin tuotteen vain seksin toivossa. Tosiasiassa hän vaikutti sen verran nuorelta, että katsoin parhaaksi olla reagoimatta ruumiillani. Toisaalta hän oli kuitenkin kaunis ja melkein täysi-ikäisen näköinen, joten pienellä kuvittelulla tilanne vaikutti melkein siltä, kuin rupattelisin minua lähestyneen naisen kanssa. Hyi, kun inhoan itseäni.

20. päivä: Rounquaire (0/1)

Eipä ole tullut kirjoiteltua, ei. Eipä sillä, eihän mikään asia ole tietenkään edennyt. Tosin olen onnistunut sopimaan hieman treffientapaisen tapaamisen alkavalle viikolle. Tai ei sekään minun ansiota ole, vaan jälleen kerran nettikirjoittelun tiimoilta minuun otti sähköpostitse muuan naishenkilö. Jäämme odottamaan sydämet kylminä.

Kuluneen viikon aikan on kuitenkin jälleen kerran osoitettu, ettei ulkona käymällä seuraa löydy. On oltu kapakoissa ja jopa pienellä ulkomaanmatkalla, eikä tietenkään mitään tapahtunut. En tietenkään edes yrittänyt, mutta ongelma - jos tätä nyt sellaiseksi voi edes nimittää - on se, etten kiinnostu kenestäkään sen vertaa, että viitsisin tehdä tuttavuutta. Parhaimmillaankin mieleeni lähinnä juolahtaa jokin irstas fantasia, jossa hetken aivoja huuhdottuani jatkan sitä, mitä olin äsken tekemässä. Onko tämä nyt sitten seesteistä aikuisuutta, vai runkkaruuden urille lopullisesti jämähtämistä, en tiedä. Kallistun nyt vielä ensimmäisen, kauniimman vaihtoehdon puolelle. Ja minun kun piti niitä pakkejakin hankkia. Olenpa saamaton.

13. päivä: Unelmien prinsessa (0/1)

Parempi lopettaa Suomi24:n sinkku-keskustelupalstan lukeminen - ei sieltä jää käteen kuin myrtynyt mieli. En sitten tiedä, onko sekin huolestuttava merkki, että sinkkufoorumeiden lukeminen ei tunnu olevan hyväksi mielenrauhalleni.

Muualla Blogistanissa kirjoittavia naistenantisankareiksi miellettyjä miehiä on onnistanut - yhtä ainakin on lähestytty baarissa, ja tämä on vieläpä torjunut innokkaan lähentelijättären. Melkein - mutta vain melkein - tekisi mieli jo itsekin alkaa käydä baareissa istumassa yksin ja odottamassa, että joku tulee ihmettelemään, kun en ole rivihyppyri. Taidanpa silti jättää väliin. Lähiaikoina olen kyllä menossa ilmeisesti sitten laivalle. Tosin sellaisessa seurassa, joka ajannee lähentelijät pois.

Edellämainittu kirjoittaja näyttää torjuneen tytön, koska tämä ei vastannut kirjoittajan kuvaa tämän tyttöystäväpreferensseistä. Näin asian ymmärsin. Siitä juolahti mieleeni, ettei minulla tosiasiassa ole ainakaan enää minkäänlaista käsitystä siitä, millaisista tytöistä pidän. "Tupakoimaton" on ainoa mieleen juolahtava erityispiirre, jota mieluusti toivoisin - ehdottomasta vaatimisesta en ole enää varma - toiselta. Tässä yhteydessä on ihan turha ruveta luettelemaan itsestäänselvyyksiä, kuten "hänen kanssaan on mukava olla", "pidämme toisistamme muuten ja myös seksuaalisesti" ja että "hän on ihminen, jonka sukupuoli ei ole sama kuin omani".

Siis kaitpa se on turha vaivata päätään tälläkään asialla.

12. päivä: Mainio seuramies (0/1)

Blogihan tahtoo kuivahtaa kokoon heti kättelyssä. Myönnettäköön, että pystytin tämän blogin miltei hetken mielijohteesta, vaikka tiedän kyllästyneeni tähän ihmissuhdebloggaamiseen tällä tasolla.

Olen jutellut viime päivinä myös tyttöjen kanssa, olin nimittäin kahtena päivänä pääkaupungin puolella toteuttamassa perisuomalaista seurustelukulttuuria, eli tuopin ääressä. Olin taas äärimmäisen tietoinen ongelmistani - en muutenkaan ole hirveän seurallinen ihminen, ja vieraampien seurassa menen lukkoon, ja vaatii (liikaa) aikaa, ennen kuin pystyn rentoutumaan tarpeeksi, ja sanomaan edes jotain ilman, että minulta kysytään. Joka kerta, kun tiedostan tämän ongelman, alan olemaan sitä mieltä, että hitot tyttöystävistä, mutta tämä virhe aivoissani olisi hyvä korjata jo muun seuraelämän vuoksi. Menisin vaikka rupattelukurssille, elleivät ne tuntuisi jotenkin huijaukselta, ja ellei minua hävettäisi jo muutenkin. Käytännön harjoittelu on siitä ikävää, että toistaitoisena luon itselleni huonon maineen, ellei minulla ole jo valmiiksi sellaista. Siinä vaiheessa, kun osaisin sanoa jotain, pysyvät kaikki kaukana minusta.

Tänään en taasen ole tehnyt mitään itseni hyväksi. Kävin kyllä aamulla pitkähköllä, 10 kilometrin lenkillä, mutta siinäpä se. Helteet eivät oikein sovi minulle.